Vuonna 2001 neljän vuoden taloudellinen noususuhdanne on jäähtymässä. Hanke kansallisen elokuvateatteri rakentamisesta joutuu vastatuuleen. 270 miljoonan markan rakennusprojektille on katsottu tontti läheltä uutta Nykytaiteen museota ja arkkitehtikilpailu on julistettu.
Komissaari Erkki Liikanen on vahvin ehdokas Suomen seuraavaksi presidentiksi.
Pertti Pasasen tilalle suomalaisen junttikomiikan ja viihdevisailutehtailun johtavaksi nimeksi on noussut Timo Koivusalo. Suuria kansallisia spektaakkeliaiheita lämmitellään uudelleen: tekeillä ovat elokuvat kansalaissodasta, Sibeliuksesta ja Kekkosen salatusta elämästä.
Vantaan takametsiin ajettu Finnkino on myyty ruotsalaisille. Ensimmäiset anniskeluoikeudet elokuvateatteriin on myönnetty pari vuotta aiemmin Helsingin Bristolille ja Maximille. Finnkino on rakentanut uudet superteatterit Helsinkiin ja Tampereelle. 16 salin ja 32 peepshow-kopin muodostamat suurkompleksi Bio Daddy Helsingin Kaisaniemenkadulla rakennetaan kuitenkin huolimattomasti: vesi nousee saleihin ja keskeyttää Mollbergin Erno Paasilinna elokuvan esitykset.
Elokuvasäätiön kaksi vuotta virassa ollut toimitusjohtaja Klaus Heydemann yrittää rauhoitella keskustelua säätiön lakkauttamisesta kokonaan.
Viimeiset videokaupat kituuttelevat olemassaolonsa rajamailla.
Aki Kaurismäki ilmoittaa Berliinin elokuvajuhlilla lopettavansa elokuvanteon kyllästyneenä siihen, ettei hänen elokuviaan ymmärretä kotimaassa.
Elokuva-arkisto jatkaa kotimaisten elokuvien pelastamisprojektia: kriittisimpien listalla ovat Jörn Donnerin varhaistuotanto ja suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Tulitikkuja lainaamassa.
Rakkautta ja anarkiaa -festivaali on kasvanut massatapahtumaksi, etnisten, seksuaalisten ja älyllisten vähemmistöjen yleisfoorumiksi, joka huipentuu liki kymmenen tuhannen koppalakin kulkueeseen läpi Helsingin keskustan. Tampereen lyhytelokuvajuhlat on lopetettu kaupungin vedettyä tukensa festivaalilta, samoin Sodankylän Midnight Sun -festivaali on kuihtunut pois, koska maailmasta ei enää löydy yli 90-vuotiaita ohjaajia, jotka kestäisivät koskimelonnan ja lavatanssien rasitukset.
Elokuvan miehiseen maailmaan kaivataan palavasti nuorta naisohjaajaa. Helsingin Sanomia syytetään siitä, että se tukahduttaa keskustelun ja nostaa esiin vain amerikkalaisia väkivaltaelokuvia. Edellisenä syksynä kankaille tullut uusintaversio Talvisodasta jakaa kansaa kahtia. Elokuva-arkisto esittää sen vastapainona Antti Tuurin ja Pekka Parikan klassikon (1989), joka saa hurmioituneen vastaanoton.
Näin ennusteli vuoden 2001 tilannetta Matti Apunen vuonna 1995 Elävän kuvan vuosikirjassa. Otsikkona oli ”Karvalakki silmillä on paha visioida – Lyhyt kurkistus suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen”.
Matti Apunen ei ole aina oikeassa, mutta silti kaipaan elokuvakriitikko Matti Apusta.
